FAM julkaisi rehellistä räppiä sisältävän Isoi poikii digisinglen – mukana BR

fam-isoi-poikii-digicover

Vuosia räpännyt kaksikko Kekkonen ja Kasper Vee, jotka muodostavat nykyisin FAM kokoonpanon, julkaisi tänään 16.12. toiden singlensä uuden levy-yhtiönsä Olari 21 Musiikin kautta. Tällä kertaa tarjolla on rehellistä suomiräppiä, josta on letkeä poppi kaukana. Mukana biisissä on myös ug-piireissä nosteessa oleva BR.

Isoi poikii on kappale, joka kuvaa nuorten aikuisten ajatusmaailmaa ja kertoo kasvutarinaa. Vaikka aina kaikki ei mene putkeen, niin virheistään on opittava ja mentävä vaikeuksien kautta voittoon. Biisin viesti on kuitenkin varsin positiivinen ja se viestittää, että aina pitää elää niin kuin huomista ei välttämättä näkisi. On otettava opiksi ja kasvettava ”isoiksi pojiksi”.

FAM edustaa perinteistä boom bap -tyylin tuotantoa, jossa kantavana teemana ovat samplatut biitit 90-luvun henkeen. Nykyään Olari 21 Musiikille levyttävä kaksikko on julkaissut aiemmin Flowboysfam kokoonpanolla neljä albumia ”Ehkä opit tuntemaan”, ”Opitsä tuntemaan”, ”Hattutemppu” ja ”X-Files”. Mistään aloittelijoista ei siis todellakaan ole kyse, vaan pitkän linjan artisteista, jotka ovat vuosien aikana jättäneet kädenjälkensä suomalaiseen hip hop -skeneen.

Duo on tottunut keikkailemaan ja miehet ovat kokeneita esiintyjiä, jotka ovat olleet lavalla isommillakin festareilla, kuten Pipefest 2010 & 2011, Summer Up 2011 ja Blockfest 2010 (yleisöäänestyksen voittajana keikalle). Ehkä tämän ja tulevien julkaisujen kautta on taas aika palata isommille estradeille.