Valmiina lähtöön

Valmiina lähtöön
JULKAISU
Valmiina lähtöön
BJD
  • Artisti:

    BJD

  • Julkaistu:

    27.4.2016

  • Genre:

    Rap & Hip Hop

  • Tuotanto:

    BJD

Valmiina lähtöön

Kevään kovin kesästyge tulee yllättävältä taholta. Espoon Olarista kotoisin oleva rap-artisti BJD julkaisee vahvoja reggae-vaikutteita sisältävän biisin, joka saa taatusti sinut hyräilemään kertosäettä mukana ja jalkasi vipattamaan – halusit sitten tai et.

Artisti lienee tuttu vähänkin vannoutuneemmalle suomiräpin ystävälle. BJD on pitkän linjan rap-artisti ja tuottaja, joka on toiminut tiiviisti suomalaisen hip hop-musiikin parissa jo yli 25 vuoden ajan, aina 80-luvun lopulta saakka. Hänen studioiltaan ovatkin ponnistaneet alkuun mm. taannoin Suomen virallisella listallakin neljä viikkoa putkeen keikkuneet Tuomio & Kone, sekä lukuisia muita artisteja.

Uusilla biiseillään artisti tavoittelee hiukan aikuismaisempaa soundia ja pyrkii ulos vanhasta ug-leimastaan tavoittelemalla hiukan laajempaa yleisöä letkeämmällä biitillä, keveämmillä sanoituksilla ja huolitellummalla tuotannolla. Valmiina Lähtöön kertoo lomailusta etelän lämmössä rakkaan tyttöystävän seurassa, hauskan pidosta ja auringosta nauttimisesta drinkkien äärellä. Kappale tarjoaa varmasti lähes jokaiselle mieluisan mielikuvan näin kesää silmälläpitäen.

Viime vuodet BJD on toiminut enemmän studiotuottajana ja monen muun artistin taustavoimissa, vaikka julkaisikin viimeisen oman studioalbuminsa loppuvuodesta 2013. Hän on kuitenkin edelleen tehnyt paljon yhteistyötä muiden artistien kanssa singlejulkaisujen muodossa, ja hänet voikin bongata fiittaamassa yhdessä mm. Likasen Etelän, Jeijjon & Nupin, Mikidin & Gaiafin ja Sairas T:n kanssa. BJD toimii myös Monsp Recordsille levyttävän Jeijjo & Nupi duon taustavoimissa studiotuottajana, työstäen näiden tulevaa täyspitkää albumia.

KUUNTELE SPOTIFYSTA

Vastaavia julkaisuja